Missä satamakaupungin Oulun Risteilyt ?? Kemin Ajokseen 1800 turistia, ruotsin kautta. Oulu, matkailun onnettomin paikka 
torstai, joulukuu 21, 2017, 12:28 - Kritiikkiä

( kuvakaapaus, Kemi, ajos )

Oulu on oikeasti, ofi tutkistumusten mukaan, maailman talvimatkailun kehityskaupunki. Merellistä asiaa ei osata hyödyntää. MIKSI EI OULUSTA järjestetä risteilyjä ?? Lappiin matktustaa eniten ikinä ulkomaalaisia. Oulun ohi, kaikki. Totta, Amerikan manteretta myöten, Englannin, Saksan, hollanin kansalaisia saapuu laivalla, Oulun ohi Kemiin. Hienoa Kemi, Lumilinnan pääkaupunki ja kehittäjä. Oulu on jäänyt - ikävä kyllä talven jalkoihin.

Miettikääpä esim. Kalat, terva, Hailuoto, Marjaniemi ( laulusta tuttu , J. Karjalainen ) , Haukipudas, Kellon Satama, Virpiniemi jne. jne. Dave`a lainatakseni. Hoh hoh. Meren eli torin äärellä on kolme harmaata rakennusta. Teatteri, kirjasto ja hotelli. Missä legendaarinen Pikisaari, taitelijoineen ?? Siis Oulu, Haloo
( ei helsinki. Saisko lainat jotain bändiä Haloo Oulu ?? Akateemiset, siis käytännöstä vieroutuneet ovat ylpeitä. teknologiasta.

Mutta, se elämisen riemu puuttuu, mutta ne rakentajat, tekijät, kassanhoitajat, myyjät, rakennusmiehet, sairaanhoitajat, vahtimestarit, auton korjaajat,talomme rakentajat, tien auraajat, siivojat, maanviljelijät ,matkailun kehittäjät, jäähallin hoitajat, POLIISI,Palomiehet,ambulanssin duunarti, kapiaiset, kaikkien urheilutilojen hoitajat katsastusmiehet, tien tekijät jne. jne. jne.

He tulevat ammattiopistosta tai ammattikorkeasta, jotka tekevät käden ja järjen työtä käytännössä. Ei akatemiasta, jossa ei ole käytännön tajua opetettu ja elämän oppia. OYS, paholaisen paikka 6 tuntia jonotat arvauskeskuksen lääkäriin. Trafi,virkamiehet,siis no yleensä näitä käytännön elämästä vierotettuja akatemikkoja, mikroskoopin mailmaa katsovia. Toimittajat ovat riesa, lähdesuojan taakse meneviä luusereita. 74 % jutuista on kaivettuja ja vääristeltyjä. Sen sain kokea Kalevan toimituksen osalta. Kysyin kuka on valheiden takana ? ei kun lähdesuoja. Paskanmarjat- alan valehtelemsaasn Saara Kemppaisen tavoin, lähdesuojan takaa Piste
lisää kommentti   |   ( 3.4 / 334 )

Hakkarainen: ko ainoa ??. Median hyväveli toimii jälleen, säälittävän ulkokultaista ja härskiä. Alla Wikipedian luettola - vain osasta kansanedustajista, jotka on tuomittu rikoksista 
tiistai, joulukuu 19, 2017, 19:18 - Kritiikkiä


Allla olevassa linkistä löytyy osa rikoksista tuomittuja. Brysselin vapaamatkustajat ja muut rikollisest ei välttämättä näy. Huh huh jo kymmeniä nykyisiä rysselin ( ryssiä B:llä ) populisteja ja kansanedustaja raakileita paossa ja ministereitä. Wikipediassa ei näy edes kaikki. OLiko se lakiin kirjattu joku nuhteemattomuus. No, tossa on 200 nuhteetonta sitte tai osa mainittu. Nuilla tiedoilla ei duunaria palkattas.(klikkaa linkkiä)

Ihan meille äänestäjille muistiksi, ottakaa selvää ketä äänestätte. Muistakaa, välikysymys on teatteria. Koska, hallitus on enemmistö ja sinun vaalikoneella äönestty henkilö on diktatuurin rikkuri. Jos, sinä äänestät omaa ehdokasta, hän ei saa olla esim. vaalikoneissa annettujen lausumiensa, siis OMIEN mielipiteiden takana. Hän on rikkuri tällöin ja saa lahkosta kenkää, siis tarkoitin "puolueesta" Tätä Suomen "demokratia" on.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista

Suomi on maailman laillistunein diktaruurin - ja lahjonnan maa, ( katso google , eli laki ja virkavalta ei voi mennä epärehellisen poliitikan alueelle ) siis äänestysvapaus on lumetta jo ollut vuosia, muka demokratia. Koska,järjestelmä on tehty niin, että kaikista uneliaimmat ei äänestä ( jotka vihaavat hyväveli politikointia, joka on populismia ), sitä ruokitaan demokratia kuvaa ruokitaan mediassa ja nämä samat "kansanedustajat" eli broilerit jatkaa ( nyky järjestelmä sallii tämän lahkojen toiminnan) - hymyillen vallassa nuolien kaikkia. Jossa Iltalehti, Iltasanoma,Helsingin sanomat jne. jne, tietyt TV kanavat kuuluu tietyn porukan alle. Jos Donal Trump:sta pitää jotain peukkua sanoa, niin se että toimittajat ei ole totuuden sanansaattajia ja niille on laitettava sama lakikirja käteen ja järki sekä länget suuhun. Jos halutaan oikeata parlamentaalista demokratiaa ja vapautta, SE VOIDAAN LAILLLA SÄÄTÄÄ PAKOLLISEKSI, kuten auton katsastus. Jokainen täysi-ikäinen tulisi äännestää Lain puitteissa. Johan tuolla tolapat vahtii tienvarsilla kansalaisia muutenkin ja sakottaa. Niin on se niin pirun vaikea äänestäminen tehdä lakiin pakolliseksi. Silloin voidaan puhua demokratiasta, niin kuin aikusten oikeasti.

Nettiäänestystä ei voi viellä ottaa käyttöön, koska liian moni pääsee vaikuttamaan vallanpitäjiin.Tämä on totuus.

Oikeusministeri Häkkänen: Nettiäänestystä ei voida ottaa vielä käyttöön, koska "riskit" ovat liian suuria.( oikea demokratia saa liikaa tilaa). ( klikkaa linkkiä)
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005495656.html

Eihän toimittajat ole mitään totuudentorvia, pelkästään vallan ja politiikan keppihevosia !. Ei sananvapauden takana voi oikeasti raiskata omaa maata maata ja huorata. Ainoa ammatti, on toimittaja - johon valvira eikä muukaan instanssi puutu. Saat olla ihan politiikassa minkälainen vain. Rikosreksteri ym. ne korreloi sen, ei tarvitse todistaa. Kun maa polttaa jalkojen allla. PAKOPAIKKA on rysseli, niin rysseli. Sinne on moni ryssinyt ja tuomittu politiikko kadonnut ja kansa tykkää- on tämä aika härskiä okeasti, ei mitään rajaa.
lisää kommentti   |   ( 3.4 / 310 )

Sopulit ( Mauno Koiviston sanoin ) Helsingin sanomat petti Suomen luottamuksen 100 vuotis itsenäisyyden vuonna. Ja turvallisuuden. Kiitos Poliisi erittäin ripeästä toiminnasta. Laki sanoo, lue 
maanantai, joulukuu 18, 2017, 01:54 - Kritiikkiä
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017121 ... 2_u0.shtml
( kuva: iltalehti )

Laillisesti ?? Mitä laki sanoo suomen vahingoittamisesta. Samperin tunarit. Onneksi en tilannu hesaria. Kiitos teille 100 vuotis insenäisyyden lahjasta. Tomittajat on räsymattoja ja kansan palvelijoita, ei mitään jumalia: Muka sananvapus, tphyi ! Suomen raiskaajia, markinnakiimaisia hyenoita.Kaleva oli tuhota minut menemällä, lähdetietosuojalain taakse ja tulkitsi sen itselle edulliseksi.Valehteli ja salasi. Olin silloin Oulun Invalidiyhdistyksen yksi pelastaja, ja kalevan toimittajan kaverit saivat xxxxxxxx toimittajan tekemään jutun. Ja kun tiesin että kaikki on tehty oikein, suostuin kuviin. Rikosilmoitusta en voinut tehdä, kun mentiin 1800 luvun lain taakse, tietolähdesuoja. Mutta onneksi tiedän, ketkä oli tämän jutun takana. Pyrkyrit ja valehtelijat.Julkaisen heidän nimet myöhemmin, jotta he joutuvat oikeuden eteen vastaamaan tällöin ja silloin Kalevan lähdejulkaisema lähdesuoja murtuu. Se on ainoa keino.Oikeudessa tämä tulee toteen näytetyksi.HOX ! kaleva on myös poistanut jutun nettisivuilta. <hae oulun invalidien yhdistys. Lienetkö jutun kirjoittaja Saara Kemppainen huomannut sananvapuden ja valehtelun eron ?? En tiedä.

Suomen sanavapaus, Laki sanoo

Koskee yksityishnekilöitä ja Kotimaatamme. Media ei ole totuuden torvi.

Laki sanoo :Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava «turvallisuussalaisuuden» paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.


The law says: Anyone who unlawfully publishes or forsakes, forsakes, expresses, or for any other purpose unlawfully acquires knowledge of a matter which, for the sake of Finland's external security, has been prescribed or prescribed or is of a kind that is of such a nature that its disclosure is likely to cause serious damage to Finland. national defense, security, foreign affairs or the national economy must be condemned for the purpose of disclosing "security secrets" to imprisonment for a minimum of four months and a maximum of four years.
lisää kommentti   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 3.3 / 289 )

Oulun invalidien yhdistys sensuroi jäsenten facebookviestit. Puheenjohtaja ei kestä kritiikkiä.Hän uhkaa aina sanavaapaasa maassa oikeustiomilla 
keskiviikko, toukokuu 3, 2017, 16:47 - Kritiikkiä
Tämä alla oleva teksti postettiin aikaisemmin Oulun Invalidienyhdistyksen sivuilta Mutta laitan tämän nyt myös omaan blogiin.

Onneksi olkoon 80:ntä vuotta olevalle yhdistykselle. Itsellä tulee 30:ntä vuotta, kun olen toiminut vammaisten, senioreiden, työttömien kanssa ja auttanut. WEP projekti oli monelle vammaisille,seniorille,palvelukeskusille sekä itselle tärkeä, kun sain Jussi Lotvosen uudeksi toiminnanjohtajaksi ja paljastin tai sain kiinni entisen toiminnanjohtajan kavalluksesta, jonka takia masennuin.

Toimin puheenjohtajana vaikeina aikoina ja mielestäni sekä monen muunkin ulkopuolisen mielestä tein pelastavaa ja arvokasta työtä yhdistyksen kannalta. Mutta kun itsellä on ollut vaikeaa, myös masennuksen ja aivoinfrktin jälkeen, ei kukaan, ei kukaan yhdistyksen jäsen tai muukaan ole auttanut tai kysynyt miten voin, varsinkaan puheenjohteja hallituksessa. Mutta en kiitosta kaipaa teostani. Kaikki tekevät työnsä. Voisin kertoa koko todellisuuden vuodesta 2010 alusta yhdistyksen lehdessä, mutta sitä ei haluta kuulla. Kaikille hyvää kesän odotusta ja voimia
lisää kommentti   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 3.2 / 276 )

Yksikään politiikka - politiikko ja poliittinen toiminta EI luo yhtään työpaikkaa. 
torstai, huhtikuu 20, 2017, 16:19 - Kritiikkiä
Miksi te äänestätte aina näitä samoja lupaajia poliittisiabroilereita - vuodesta toiseen.Pitäskö heittää koko politiikka romukoppaan jo 2000 luvulla sekä antaa virkaamiesten hoitaa asiat eikä maallikkoamatöörit - oman alueensa kähmiät. Politiikka on amatöörien puhaa ja jatkuvaa esittämistä. Välikysymys on pelkkää opposiition teatteria. Jos hallituksessa on enemmistö, niin jokainen kansalainen tajuaa ettei joku naurettava välikysymys johda yhtään mihinkään.Montako on mennyt läpi ????

Kansan pitäisi päättää itse välikysmyksessä, jotka valtakirjan ovat näille jostain syystä antaneet. Jokainen edustuspelle olisi jo lähtenyt sekä useat hallitukset.Se työ ansaitaan... eikä kuukauden pelletoiminnalla koppineen torilla tai fljereilla - jotka on niin niin klseitä aina Samat fraasit ja muka lupaukset teltassa ja Se, joka tekee elämäntyön ei ole politiikko.Hän on ihminen arjessa, arkipäivänduunari, ei lahkon nuorassa kulkeva politiikko.

Ei makkaran jakajat,karkkien jakajat, nappien jakajat ym. Paranna meidän arkea. Se on ELÄMÄNTYÖSI ! JONKA PITÄISI MÄÄRITELLÄ ASIA politiikassa,eikä kuukauden pellekamppanja.Kansaa kupataan rehellisestä työstä. Rikoslaki ja vastuu hallitukselle.Kaikki juoksee kuin koira veräjästä,joko Brysseliin tai muualle.

Kaikki yhteiskunnan tuki tulisi suunnata yksilöille: koulutukseen, terveydenhuoltoon, työttömyysturvaan, sairaudenhoitoon ja turvaan kuoleman kohdatessa. Yksilöiden toimintaedellytyksistä huolehtiminen on todennäköisesti ainoa tukimuoto, joka ei estä, vaan edistää kilpailua ja markkinoiden toimintaa.

POLIITTINEN koneisto toimii Suomessa tällä hetkellä täsmälleen päinvastoin – siirtää tukia yksilöiltä yrityksille. Leikkaamalla toimintakykyä ylläpitävästä ja turvaavasta tuesta heikennetään ihmisten mahdollisuuksia pärjätä globaalissa kilpailussa. Uutena esimerkkinä ehdotus henkivakuutuskorvauksen verotuksen kiristämisestä. Ikään kuin läheisensä menettäneen selviytymistä olisi varaa entisestään vaikeuttaa.

TEKOÄLY mullistaa talouden ja työmarkkinat. Vanhat hierarkiat murtuvat ja tulevaisuus luodaan niiden ulkopuolella. Ihmiset organisoituvat uusilla tavoilla, eikä ”yritys” tai ”työpaikka” ole enää taloudellisen toiminnan ja työn pääasiallinen kehys.

Yhteiskunnan tärkein tehtävä on huolehtia reilun kilpailun edellytyksistä ja valvoa yhteisten pelisääntöjen noudattamista.

SUOMEN PAHIN rakenteellinen ongelma on tsaarin ajoilta periytyvä instituutiorakkaus ja esivaltakeskeisyys. Narulla työntämisen sijaan olisi jo aika alkaa luottaa ihmiseen. Ja antaa dynaamisten vaikutusten hoitaa loput.
lisää kommentti   |   ( 3.2 / 267 )


Edellinen Seuraava