Voi olla vaikea ajatella, että esimerkiksi oven aukaisu, hanan kääntäminen tai ruuan suuhun laittaminen voisi olla jokapäiväinen mahdottomuus. Aika monelle se kuitenkin on arkipäivää.
Vammaiset ovat aina olleet yhteiskunnan vähäosaisia. He ovat muodostaneet vähemmistön, jonka elintila on ollut riippuvainen yhteisöjen ja yritysten hyväntahtoisuudesta. Näin ollen vammaisuus yksittäisenä ominaisuutena on vaikuttanut aina ratkaisevasti ihmisen yhteiskunnalliseen asemaan ja mahdollisuuksiin sen tasavertaisena jäsenenä toimia. Vammaisten ja eri yhteisöjen tai yritysten yhteistyö on kuitenkin se tulevaisuuden väylä, jota kulkien monien asemaa parannetaan.
Olen ollut mukana tai organisoimassa sekä järjestämässä kaikkia näillä sivuilla esiteltyjä tapahtumia ja tempauksia. LUE LISÄÄ |